keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Gluteenittomat Suolaiset Muffinit ateriatähteistä

Olen ennenkin maininnut siitä, että minulle ruoan tähteiden pois heittäminen on vaikeaa. Onneksi meillä on koira, jolle voin tarjota osan tähteistä. Mutta esim. perunoita tai perunaruokia koiramme ei ole koskaan oppinut syömään. Ylijääneitä perunoita tai muusia on hyvin harvoin joutunut kompostoriinkin, mutta tänään päätin käyttää taas jämät hyväksi. Aterialta jäi yli pieni kauhallinen muusia ja pari siivua kylmäsavulohta. Koska leivinuunikin oli kuuma, muuntuivat nämä tähteet muffineiksi. Tästä pikku annoksesta ei tullut kuin 4 muffinia, joten ei niiden vuoksi olisi kannattanut edes sähköuunia lämmittää.

Ainekset


50 g perunamuusia
50 g voita
40 g Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton tumma Tef-täysjyväjauhoa
1 tl psylliumia
0.5 tl leivinjauhetta

Täyte


Kylmäsavustettua lohta
Keitetty muna
Tilliä
Juustoraastetta

Taikinan teon aloitin sekoittamalla pehmeään voihin muusin ja kuivat aineet sekoitettuna. Laitoin taikinan puoleksi tunniksi jääkaappiin. Vaikka taikina oli jääkaapissa jähmettynyt, sen kauliminen oli vähän hankalaa taikinan murenevaisuuden takia. Sain kuitenkin kaulittua jonkinlaisen levyn, jonka leikkasin neljään osaan ja tasoittelin taikinapalat voideltuun muffinipeltiin. Sitten vielä päälle lohta, murskattua munaa, tilliä ja juustoraastetta. Muffinit olivat 200 asteen uunissa noin 15 minuuttia.

Vähän kyllä jännitti, irtoavatko muffinit kokonaisina pellistä, koska taikina oli sen verran murenevaa. Mutta jäähdyttyään muffinit irtosivat ilman ongelmia. Pohja oli ihanan mureaa ja Tef-jauhoista tulee mukavan ruskea väri taikinaan. Muffinit tuli syötyä jo iltapalana eikä olisi uskonut syövänsä "tähteitä", niin maukkaita olivat.




lauantai 17. helmikuuta 2018

Gluteeniton Raparperipiirakka



Vaikka pakkaset ovat taas kiristyneet aamuissa on kevään tuntua. Aamut ovat valoisampia ja talitintit laulavat innoissaan. Ja kuuluvathan kevääseen nämä tosi kylmät yöpakkaset.

Kevät ja tulevat puutarhatyöt mielessä ajatukseni siirtyi vielä lumen alla uinuviin raparpereihin. Onneksi pakastimesta löytyi vielä pussillinen raparperipaloja ja niinpä päätin leipoa raparperipiirakan illalla, kunhan ensin lämmittäisin taas leivinuunin.

Ainekset


2 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta Pullajauhoseosta
1 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta Tattarirouhetta
0.5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 dl rypsiöljyä
2 munaa

Täyte


5 dl raparperipaloja
150 g creme fraichea
1 muna
0.5 dl sokeria
(hillosokeria)

Sekoitin ensin kuivat aineet keskenään ja lisäsin siihen öljyn ja munat. Piirakkataikina on vähän murumaista. Levitin taikinan 26 cm piirakkavuoan pohjalle ja laitoin pohjan uuniin esipaistumaan täytteen sekoituksen ajaksi eli noin 5 minuutiksi.

Esipaistetulle pohjalle levitin jäiset raparperipalat ja ripottelin päälle hillosokeria, joka hyytelöittää paloista irtoavaa mehua. Sen jälkeen muut täytteen aineet keskenään sekoitettuna.

Leivinuunissani oli 230 astetta ja paistoin piirakkaa vielä noin 25 minuuttia. Koska halusin, että pohjakin paistuu hyvin, täytteen reunat ruskistuivat hieman jo siinä ajassa.

Piirakka maistui kirpeän raparperiselta ja raikkaalta. Pohja oli murea ja tattarirouheen ansiosta rouskui mukavasti. Raparperin happamuus ja makeus on aivan makuasia ja sokeria kannattaakin lisätä täytteeseen oman maun mukaan. Nyt kun olen pyrkinyt vähentämään sokerin määrää leivonnassani, olenkin huomannut, miten makeus ennen peitti alleen raaka-aineiden oman maun.







sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Gluteenittomat banaanimuffinit

Eräänä päivänä kaupan hyllyllä rahkaa valikoidessani silmiini osui Valion maustettu rahka, makuna Irish cream. Totta kai piti yksi purkki ostaa kokeeksi. Kun kotona olin maistanut ensimmäisen lusikallisen, mieleeni tuli heti, miten hyvää tämä olisi muffinin kuorrutteena.

Koska pöydällä oli sopivasti pari ylikypsää banaania, niin siitäpä kehittyi banaanimuffinin ohje. Tämä ohje soveltuu parhaiten niille, jotka eivät pidä kovin makeista leivonnaisista. Tai vaihtoehtoisesti voit lisätä toisenkin desin sokeria niin halutessasi.

Ainekset


3            munaa
1 dl         sokeria
2.5 dl     Virtasalmen Viljatuotteen Gluteeniton tumma Tef-täysjyväjauhoja
1.5 tl       leivinjauhetta
1 tl          psylliumia
0.5 dl    öljyä
3 dl        maustamatonta jogurttia
1 tl          sitruuna-aromia
200 g   banaania

Munat ja sokerin vaahdotin ensin. Sitten lisäsin vaahtoon vuorotellen muusatut banaanit, jauho+leivinjauhe+psylliumseoksen sekä loput muut aineet.

Taikinasta tuli 14 muffinia (täytyy myöntää, että taikinaa tuli maisteltua varmaan yhden muffinin verran, oli se niin hyvää). Leivinuunin mittari näytti 250 astetta kun laitoin muffinipellin uuniin ja paistoin 15 minuuttia. Sähköuunissa varmaan 200 astetta riittää, paistoaika ehkä vähän pidempi.

Käytin paperisia vuokia muffinipellissä ja muffinit saivat rauhassa jäähtyä seuraavaan päivään, jolloin paperivuoat irtosivat hienosti. Sitten vielä päälle Irish cream-rahkaa kuorrutteeksi ja pakastekuivattua vadelmaa koristeeksi.