Vaikka on ollut tosi mukava kokeilla erilaisia leivontareseptejä ja testailla monenlaisia jauhoja, on ihan pakko saada joskus myös ihan peruspullaa. Tällä viikolla pullanhimo heräsi eräässä päivätilaisuudessa Naistenpäivän etkoilla, jossa oli tarjolla pullakahvit. Eikä mitä tahansa pullaa, vaan suoraan uunista tulleita kierrepullia. Pullat paistettiin pikkuruisessa kahviossa ja ihana vastapaistetun pullan tuoksu täytti koko rakennuksen.
Koska olen lähes koko viime vuoden leiponut enimmäkseen vain gluteenittomista jauhoista, ei kotoa tietenkään löytynyt yhtään vehnäjauhoja. Eilen kauppareissulla mukaan tarttui myös pussi vehnäjauhoja ja sitten vain taikinan tekoon.
Pullataikinan ohjetta minun on turha yrittää kirjoittaa ylös, teen sen aina niin mutu-tuntumalla. Mutta joka jauhopussin kyljestähän se kyllä löytyy. Tein taikinan puolesta litrasta maitoa, jotta pullaa riittää pitemmäksikin aikaa.
Puolet taikinasta tein tavallisiksi korvapuusteiksi voin, sokerin ja kanelin kanssa. Ja toisesta puolesta taikinaa syntyivät sitten omenapuustit. Niihin laitoin täytteeksi paistonkestävää omenamarmeladia, vähän kanelia ja kookoshiutaleita.
Leivinuunin lämmitys oli jäänyt taas myöhään iltaan ja vasta iltakymmeneltä pääsin laittamaan pullat uuniin. Siitä huolimatta oli aivan pakko syödä vielä pari puustia ennen nukkumaanmenoa, yhden kumpaakin laatua. Pitäähän sitä leipojan maistaa työnsä tulosta. Pitäneekö paikkansa väite hiilihydraattien nukuttavasta vaikutuksesta, mutta en edes muista, milloin olisin viimeksi nukkunut näin pitkään ja hyvin kuin tämän yöllisen pullatankkauksen jälkeen.
Loput puustit on nyt kyllä pakko pakastaa, muuten ne katoavat hetkessä parempiin suihin.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
lauantai 2. maaliskuuta 2019
Gluteeniton Kääretorttu
Keväisiä päiviä oli jo pitkään, mutta tänään on vuorossa taas kunnon lumisade. Toisaalta tämä lumisade on mukava, koska hiihtokelit paranevat vain entisestään. Tällaisena sateisena päivänä on kiva lämmittää uuni ja tehdä ruokaa ja leipoa oikein sarjatyönä.
Aluksi uunissa kypsyi possupata porsaan sisäfileestä ja hautui ruispuolukkapuuro (reseptin löydät täältä). Tähän puuroon en ikinä kyllästy. Se sopii niin aamupalaksi kuin välipalaksikin. Aina en edes vispaa sitä kuohkeaksi, hyvää se on muutenkin.
Paistoin myös pellillisen raejuustopannaria, jota pidän melkein aina muutaman palan jääkaapissa, koska se on oiva proteiinin lähde välipalalla. Ohjeen löydät täältä.
Mutta sitten päivän pääleivonnaiseen eli kääretorttuun. Niin helppo leivottava, mutta makua voi varioida vaikka kuinka monella tavalla. Olin jo pidempään suunnitellut kääretortun leipomista (miksiköhän sitä pitää oikein suunnitella, vaikka itse tekemiseen menee vain vajaa puoli tuntia!). No, joka tapauksessa olin jo aiemmin keittänyt kääretorttua varten hilloa pakastemansikoista, pakastetuista raparperinpaloista ja hillosokerista. Tämähän on oiva leivonnainen myös pakastimen marjavarastojen tuhoamiseen.
Gluteenittomaan kääretorttuun voi käyttää monenlaisia gluteenittomia jauhoja, tunnetuin versio on varmaan perunajauhoista tehty. Tällä kerralla käytin perunajauhojen ohella riisijauhoja ja tulipa hyvää.
1 dl fariinisokeria
1 ml rommiaromia
1 dl Virtasalmen Viljatuotteen tummaa täysjyväriisijauhoa
0.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Munat ja sokerin vaahdotin, lisäsin joukkoon aromin ja kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Taikinan levitys leivinpaperin päälle pellille ja uuniin. Paistoaika 10 minuuttia noin 180 asteisessa leivinuunissa.
Torttulevyn kumosin heti kuumana toiselle leivinpaperille ja levittelin hillon päälle. Sitten vain rullaillaan kääretorttu valmiiksi ja nautitaan.

Ainekset
3 munaa1 dl fariinisokeria

perjantai 22. helmikuuta 2019
Blinit
Nyt täytyy myöntää, etten ole koskaan ennen tehnyt blinejä. Ja itse asiassa en ole niitä koskaan syönytkään. Mutta uteliaisuus heräsi ja etsiskelin sopivaa ohjetta, jossa käytettäisiin pelkästään tattarijauhoja. Hiukan muuntelin löytämääni ohjetta ja tällainen siitä tuli:
0.5 dl vettä
100 g turkkilaista jogurttia
0.5 tl sokeria
0.5 tl suolaa
0.5 rkl rypsiöljyä
1 keltuainen
0.5 dl olutta
1 valkuainen
Sekoitin kuivahiivan kädenlämpöiseen veteen ja lisäsin huoneenlämpöisen jogurtin. Vielä joukkoon sokeri, suola, öljy, keltuainen ja jauhot.
Taikinan laitoin edellisenä päivänä lämmitetyn leivinuunin päälle, jossa se sai lämpimässä tekeytyä kolmisen tuntia.
Sitten lisäsin oluen ja kovaksi vatkatun valkuaisen.
Minulla ei ole lettupannua, mutta pienellä valurautapannullani tulee 12 cm halkaisjaltaan olevia lettusia. Niitä tulee tästä taikinasta 6-7 kpl eli sopivahko annos kahdelle.
Blinit paistoin runsaassa voissa, jolloin pinnasta tuli kaunis ja rapea.
Täytteet ei vielä ehtineet kuviin, mutta yksi suosikkini on smetana, suolakurkku ja hunaja. Vaihteluna kokeilemisen arvoinen on myös päärynäsiivut, sinihomejuusto, pekaanipähkinät ja hunaja.
Hunaja taittaa mukavasti tämän kevyesti happaman blinin maun.
Ainekset
4 g kuivahiivaa0.5 dl vettä

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)