lauantai 29. joulukuuta 2018

Gluteenittomat Suklaatanko-pikkuleivät

Tänä vuonna pääsin leipomaan joulumyyjäisiin erään tuttavani myyntipöydälle. Koska kuitenkin jouduin leipomaan jo muutaman päivän ennen myyjäisiä, päätin keskittyä vain pikkuleipiin, jotka säilyvät hyvinä pidempäänkin.

Näissäkin leivonnaisissa on taas käytetty tattarijauhoja, jotka minusta ovat vain niin sopivia sekä makeisiin että suolaisiin leivonnaisiin.

Leivoin neljä erilaista pikkuleipää, joista tässä yhden resepti:

Ainekset

175 g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
80 g gluteenitonta suklaata
0.5 dl perunajauhoja
3.5 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton hieno tattarijauhoa
1 tl leivinjauhetta

Vaahdotin rasvan ja sokerit ja lisäsin munan sekä jäähtyneen sulatetun suklaan. Lopuksi vielä kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Taikina sai jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin.

Leivoin taikinasta sekä tankoja että myös pyöreitä pikkuleipiä ihan käsin pyörittämällä.

Paistoin pikkuleivät leivinuunin 225 asteen lämmössä 8-10 minuuttia.

Tangot koristelin kastamalla toisen pään sulaan suklaaseen. Ehdin kuitenkin pakata nämä koristellut tangot myyntipakkauksiin ennen kuvan ottamista, joten lopputulos jää mielikuvituksen varaan.

Nämä pikkuleivät -kaikenmuotoisina- ovat ihanan rapeita ja suklaisia.

Toinen myyjäisiin leipomani pikkuleipä, jonka ohjeen olen jo julkaissut, on Kirsikkatähdet. Niiden reseptin löydät täältä.





tiistai 25. joulukuuta 2018

Gluteeniton Broileripiirakka

Joulun alla oli sopivasti muutama kirpeä pakkaspäivä, jotka olivat omiaan pakastimen sulattamiseen. Kun ulkona oli yhtä paljon pakkasta kuin pakastimessa, ei tarvinnut edes kiirehtiä pakastearkkujen sulamista.

Puolen vuoden välein sulatan arkut ja monesti sieltä siivouksen yhteydessä löytyy "yllätyksiä" eli ruokia, jotka olen jo unohtanut. Tällä kerralla ei yllätyksiä tullut vastaan, mutta silmään pisti kuukausi pari sitten ostamani broilerisuikaleet ja juustoraaste, jotka olin joskus ostanut suolaisen piirakan tekoa varten. No, nytpä en niitä enää takaisin siivottuun pakastimeen laittanutkaan, vaan leivoin broileripiirakan tuomaan vaihtelua jouluherkkujen väliin. Sopii hyvin vaikka glögin kanssa tai uuden vuoden valvojaisiin.

Suolaisen piirakan pohjan teen mielelläni mantelijauhoista ja sellaisen ohjeen löydät vaikkapa täältä.

Nyt ei kaapista löytynyt mantelijauhoja ja kokeeksi päätin korvata ne härkäpapujauhoseoksella. Kokeilu kannatti, pohjasta tuli todella rapea.

Pohja

50 g voita
80 g Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta härkäpapujauhoseosta
100 g emmental-juustoraastetta

Täyte

1 dl 15 % ruokakermaa
1 dl ruokakermaa kolme yrttiä
0.5 tl suolaa
2 munaa
100 g emmental-juustoraastetta
150 g Snellmanin savubroilerin fileesuikaleita

Sulatetun voin ja jauhot sekoitin ensin ja nypin joukkoon juustoraasteen. Taikina on melko kuivahko ja tasoittelin sen käsin piirakkavuoan pohjalle. Esipaistoin pohjaa 10 minuuttia 200 asteessa.

Esipaistetun pohjan päälle ripottelin broilerisuikaleet ja päälle kaadoin seoksen, jossa oli muut täytteen ainekset sekoitettuna. Vuoka takaisin leivinuunin 200 asteen lämpöön, jossa se sai olla vielä 35 minuuttia.

Jos pidät juustoista, tässä on varma suosikkisi. Niin tuhti on juuston maku tässä piirakassa.



perjantai 14. joulukuuta 2018

Gluteenittomat Joulutortut

Tattarijauhe on yksi suosikeistani gluteenittomissa jauhoissa. Ja ihan vain sen vuoksi valitsin sen jauhoksi, kun tein taikinan gluteenittomia joulutorttuja varten.

Taikinan kauliminen on melkoisen helppoa, mutta taikina on kuitenkin hyvin murenevaista ja se asettaa vähän haastetta torttujen muotoa ajatellen. Tein perinteisiä tähtitorttuja, mutta sakaroiden kääntäminen on hankalaa, koska taikina murtuu niin helposti. Ehkei niistä maailman kauneimpia torttuja tullut, mutta ainakin hyvin maukkaita. Paras muoto olisi ehkä puolikuu tai jokin vastaava, jossa ei taikinaa tarvitsisi taitella niin paljon. Tai sitten voisi ottaa vaikka piparimuotilla paloja ja laittaa kaksi päällekkäin ja väliin marmeladi.

Mutta tässä taikinaohje, josta tulee maukkaat tortut, vaikka eivät olekaan niin lehteviä kuin tavalliset tortut.

Ainekset

125 g    voita
3 dl      Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton suomalainen tattarijauho
3 tl        psylliumia
0.5 tl    leivinjauhetta
1.5 dl     kuohukermaa

marmeladia täytteeksi
muna voiteluun

Vatkasin ensin kerman kovaksi vaahdoksi. Sitten sekoitin toisessa astiassa pehmeän voin ja jauho+psyllium+leivinjauheseoksen käsin kevyesti. Lisäsin kermavaahdon, joka sekoittuikin yllättävän nopeasti seokseen. Sitten vain jääkaappiin jähmettymään ainakin pariksi tunniksi.

Kaulin ja taittelin taikinan muutamaan kertaan, jotta edes vähän lehtevyyttä tulisi. Helposti murenevaa taikinaa kannattaa taitella varovasti. Kaulitseminen on myös helpompaa, jos taikinan antaa lämmetä vartin verran huoneenlämmössä ensin.

Valmiit tortut voitelin vielä munalla ja paistoin 200 asteessa leivinuunissa kymmenisen minuuttia.