torstai 23. toukokuuta 2019

Bostonkakku

Leivinuunin lämmityskausi alkoi olla jo lopuillaan tältä keväältä, mutta sen verran viileitä päiviä vielä oli, että lämmitin uunia silloin tällöin. Lämpö pitää tietysti hyödyntää tarkkaan ja niinpä illan ajankuluksi pyöräytin pullataikinan 5 desistä maitoa.

Korvapuustit ovat aina olleet pullasuosikkini, mutta jostakin tuli mieleeni bostonkakku, joten päätin muuttaa suunnitelmaa sen verran. Bostonkakussa ei ole niin paljon sitä ihanaa, rapeaa paistopintaa kuin korvapuustissa, mutta toisaalta siitä on helppo leikata sopivan kokoisia -pieniä tai suuria- paloja ja siksi sopii mainiosti myös vierastarjottavaksi.

Pullataikinan tein taas ihan mutu-tuntumalla, joten siitä ei ohjetta kannata antaa.

Puolet taikinasta kaulitsin levyksi ja täytteeksi laitoin voita, kanelia, sokeria, vaniljasokeria ja kookoshiutaleita. Bostonkakun kokosin irtopohjavuokaan, jonka vuorasin ensin leivinpaperilla. Ilman leivinpaperia täytteestä valuva rasva saattaa valua uunin pohjalle. Irtopohjavuoasta kakku on kuitenkin helppo irrottaa paiston jälkeen.

Käyttämäni irtopohjavuoan halkaisija oli 20 cm, mutta sama taikinamäärä olisi riittänyt isompaankin vuokaan. Taikinarullapalaset olivat ehkä liian tiiviisti, eivätkä päässeet kohoamaan leveyssuuntaan täyteen mittaansa.

Voitelin kakun ennen paistoa vain kananmunalla, mutta lisänä olisi voinut käyttää raesokeria, mantelilastua ym. koristeena.

Leivinuunissani oli noin 200 astetta ja paistoin kakkua reilut 20 minuuttia.

Valmiin bostonkakun saa astetta juhlavammaksi koristelemalla sen esim. tomusokerilla, pikeerillä tai vaikkapa sulatetulla valkosuklaalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti