lauantai 4. toukokuuta 2019

Gluteeniton Raparperipiiras

Raparperit työntyivät heti maan pinnalle lumien sulettua. Tämä takatalvi kyllä viivästyttää satoa, sillä täällä Etelä-Savossa on ollut lumi maassa taas useampana päivänä. Onneksi pakastimesta löytyi vielä viime kesän satoa, joten näin toukokuun kunniaksi pääsee jo fiilistelemään kesän makua raparperipiiraan muodossa.

Ainekset

150 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 keltuainen
2 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta Pullajauhoseosta
1 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta Tattarirouhetta
2 tl leivinjauhetta
(1 ml appelsiiniaromia)

Päälle: raparperin paloja, hillosokeria

Vatkasin pehmeän voin ja sokerin vaahdoksi. Lisäsin munan, keltuaisen ja aromin sekä kuivat aineet keskenään sekoitettuna.

Levitin piirakkavuoan pohjalle noin kaksi kolmasosaa taikinasta. Päälle ripottelin raparperin palat sekä hillosokerin. Lopputaikinasta pyörittelin käsissä pötkäjä päälle koristeeksi.

Leivinuunissani oli vielä 225 astetta ja paistoin piirasta reilut 20 minuuttia. Pinta ruskistui ehkä liikaakin korkean lämmön vuoksi. Toisaalta halusin, että myös pohja kypsyy kunnolla. Siksi paistoin piirasta näinkin pitkään.  Parempi vaihtoehto olisikin ehkä matalampi lämpötila ja pidempi kysytysaika. Mutta maukasta tuli näinkin.

Lisukkeeksi vielä vaniljakastiketta ja toden totta; maistui ihan kesäiselle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti