torstai 1. elokuuta 2019

Gluteeniton Saskatoon-marjapiirakka

Saskatoon-marjoihin eli marjatuomipihlajan marjoihin olen tutustunut muutaman vuoden. Neljä vuotta sitten eräs puutarha-alan ystäväni toi minulle 7 marjatuomipihlajan tainta. En ollut itse koskaan aiemmin kuullutkaan moisesta pensaasta tai marjasta. Jo ensimmäisenä kesänä pensaat tuottivat marjoja maistelua varten. Seuraavina kesinä satoa alkoi tulla jo litroittain ja tänä vuonna satoa tulee jo ämpäreittäin. Marjat nimittäin kypsyvät vähitellen ja niitä on kerättävä useampaan kertaan viikkojen ajan. Siksi en vielä tiedäkään tämän kesän lopullista satomäärää.

Marjatuomipihlajan marjojen maku muistuttaa pensasmustikkaa, mutta siinä on häivähdys pihjalan marjan makua. Ehkä maku on riippuvainen myös lajikkeesta, en tiedä. Aluksi piti totutella tämän marjan makuun, vaikka se ihan maukas onkin. Tuntui vain niin oudolta tämä isosta pensaasta poimittava marja. Olen etsinyt marjasta ravintotietoa ja se on vähintäänkin yhtä hyvä kuin mustikka.

Saskatoon-pensas on helppo viljeltävä. Näinä vuosina ei mitkään tuholaiset ole käyneet pensaiden kimppuun. Pensasta voi leikata maltillisesti, koska muuten kasvavat liiankin korkeiksi sadon poimimisen kannalta. Kasvupaikkakin niillä on melko kuivahko, mutta marjat ovat kuitenkin reilusti pensasmustikkaa suurempia.

Marjatuomipihlajan marjat ovat rastaiden suurta herkkua, joten tarkkana saa olla, että itse pääsee marjoista nauttimaan. Olen kokenut senkin, että oltuani päivän pois, pensaat olivat aivan tyhjät. Tänä vuonna rakensin kehikon pensaiden ympärille ja levitin suojaksi rastasverkon. Nyt ovat rastaat pysyneet verkon ulkopuolella.

Tähän mennessä olen pakastanut marjat sellaisenaan kokonaisina ja käyttänyt sulatettuina aamupuuron päällä. Sosetta olen myös keittänyt, jossa tuntuvat kovahkot siemenet samaan tapaan kuin itse keitetyssä vadelmahillossa.

Nyt on viimeinkin aika etsiä myös muita käyttötapoja tämän vuoden reilulle sadolle ja ensimmäisenä kokeiluun pääsi piirakka. Marjat säilyvät hyvin kokonaisina myös kypsennettäessä eivätkä värjää niinkuin mustikka.


Ainekset

2 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta härkäpapujauhoseosta
1 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta pullajauhoseosta
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
125 g voisulaa

1 muna
1 dl piimää

Sekoitin ensin kuivat aineet ja lisäsin sitten jäähtyneen voisulan. Otin tästä seoksesta erilleen pari reilua ruokalusikallista muruseosta piirakan koristelua varten. Loppuun muruseokseen lisäsin munan ja piimän.

Levitin taikinan voideltuun piirakkavuokaan ja esipaistoin 175 asteessa noin viisi minuuttia. Tämän jälkeen lisäsin päälle kerroksen saskatoon-marjoja ja ripottelin hiukan sokeria. Vielä päälle muruseos koristeeksi ja takaisin uuniin reiluksi puoleksi tunniksi.

Parhaalta maistuu tietenkin lämpimänä vaikkapa jäätelön kera, mutta piirakan voi myös pakastaa.

Ja tietenkin tämänkin piirakkapohjan päällä voi käyttää mitä tahansa muitakin marjoja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti