torstai 2. elokuuta 2018

Kääretorttu Ruisjauhoista

Näin helteillä ei tee mieli leipoa paljon vaivaa vaativia leivonnaisia, mutta onneksi on yksi leivonnainen, joka valmistuu melkein kuin itsestään: kääretorttu.

Aikaisemmin leivoin kääretortun useinkin ruisjauhoista, mutta se tapa on jostakin syystä jäänyt pois. Pitkästä aikaa päätinkin ottaa sen taas "valikoimiini", tällä kerralla perunajauhoilla lisättynä.

Ainekset

4 munaa
1 dl sokeria
1.5 dl karkeita ruisjauhoja
0.5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Munat ja sokerin vaahdotin ja lisäsin joukkoon varovasti sekoittaen kuivat aineet. Paistoin kääretorttulevyä 200 asteessa noin 12 minuuttia.

Täyte

1 dl kuohukermaa
2 dl Irish cream & coffee maustettua rahkaa
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria

mansikkahilloa

Tortun paistuessa vaahdotin kerman ja lisäsin siihen muut ainekset. Toiselle leivinpaperille kumotulle torttulevylle levittelin kevyesti mansikkahilloa ja sen päälle kerma-rahkaseoksen.

Täytteessäkin on mukava näin kesällä käyttää myös tuoreita marjoja, tai ainakin niillä voi koristella tortun.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti