keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Gluteeniton poropiirakka

Poronliha on suuri suosikkini ja niinpä eräänä päivänä kaupasta tarttui mukaan pussi kylmäsavustettua pororouhetta. Aikani mietin, että mitä siitä valmistaisin. Kylmäsavustettu poro on niin voimakkaan makuista, että sitä riittää pienikin määrä antamaan runsaasti makua. Tänään päätin sitten käyttää pororouheeni suolaisen piirakan täytteeseen.

Piirakkapohja


1           keitetty peruna (n. 50 g)
75 g     voita
1           muna
1/4 tl    suolaa
100 g   Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton Härkäpapujauhoseosta
0.5 tl    leivinjauhetta

Hienonsin yli jääneen keitetyn perunan haarukalla ja lisäsin siihen pehmeän voin sekä munan. Käsin vaivaamalla sekoitin joukkoon jauho+leivinjauhe+suola- seoksen. Pienen jauhomäärän avulla taputtelin taikinan 26 cm piirakkavuoan pohjalle. Laitoin vuoan vielä vartiksi jääkaappiin tasoittumaan. Ennen uuniin laittoa pistelin pohjan haarukalla. Pohja sai esipaistua 175 asteessa kymmenisen minuuttia.

Jos sinulla ei ole keitettyä perunaa, käytä sen sijaan 50 g maitorahkaa.

Sillä välin valmistelin täytteen:

Täyte


120 g    kylmäsavustettua pororouhetta
250 g   Koskenlaskija maustamaton ruoka
2           munaa
1 dl        15 % ruokakermaa
1/4 tl     suolaa
1 tl         rouhittua rosepippuria
100 g    juustoraastetta

Esipaistetetulle pohjalle ripottelin pororouheen, päälle kaadoin sekoitettuna muut ainekset juustoraastetta lukuunottamatta, jonka ripottelin lopuksi tasaisesti pinnalle. Ja piirakka vielä uuniin 45 minuutiksi.

Juustoraasteena käytin Maatilan Parhaat Juustoraastetta, jossa on 50 % kermajuustoa ja 50 % edamia. Mutta muutkin raasteet varmasti sopivat. Suolaa täytteeseen ei todellakaan kannata laittaa paljon, koska pororouhe on melko suolaista.

Piirakassa maistuu mukavasti rosepippuri ja poro, jotka sopivat hyvin yhteen.




Erityisesti minua on ilahduttanut se, että nämä gluteenittomista jauhoista tehdyt piiraspohjat irtoavat hyvin piirakkavuoan pohjasta ja ovat rakenteeltaan erityisen rapeita. Pohjat paistuvat myös kauniin ruskeiksi ja maistuvat maukkailta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti