sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Gluteeniton Rouheinen Vuokaleipä

Olen aivan ihastunut Virtasalmen Viljatuotteen tattarirouheeseen. Se tekee leivästä mukavan rapeaa ja maistuvaa. Pari kertaa olen sitä jo kokeillut leivän leipomiseen ja seuraavatkin leipäreseptit tulevat varmaan sisältämään tattarirouhetta jonkin verran. Tämä on nyt kuitenkin ensimmäinen tattarirouhetta sisältävä julkaisemani resepti. Täytyypä kokeillä sitä jossakin vaiheessa myös piirakkapohjiin. Tällä kerralla siitä kuitenkin syntyi vuokaleipä.

Enpä ennen tullut edes ajatelleeksi miten helppoa vuokaleivän tekeminen on. Siinä ikäänkuin itse leipomisen osuus jää pois kun taikinan laittaa heti vuokaan ja nostattaa vasta siinä.

Ainekset


3 dl          maitoa
1 tl            suolaa
3 rkl         siirappia
1.5 dl        porkkanaraastetta
1.5 pussia  kuivahiivaa
2 dl           Virtasalmen Viljatuotteen gluteenitonta tattarirouhetta
3.5 dl        Virtasalmen Viljatuotteen tummaa gluteenitonta jauhoseosta
0.5 dl        rypsiöljyä

Lämmitettyyn maitoon lisäsin mausteet ja raasteen. Sitten vaivasin sekaan rouhe+jauho+kuivahiivaseoksen. Ja lopuksi vielä öljy. Taikina on sen verran kiinteää, että sen voi käsissä muotoilla ilman jauhoja leipävuokaan sopivaksi.

Loppujen lopuksi leipä saikin nousta vuoassa tunnin verran, koska leivinuuni oli vielä niin kuuma. Ei se kuitenkaan näyttänyt silti liikaa nousevan.

Leivinuunin mittari näytti siltikin vielä 260 astetta kun leipävuoan laitoin aivan uunin etureunaan. Jännityksellä odotin miten leipä tulee paistumaan. Leipä sai olla uunissa 20 minuuttia, jolloin se oli kauniin ruskea päältä.

Sähköuunissa oikea paistolämpötila on varmaan 225 astetta. Tuntuu siltä, että leivinuunin lämpö on erilaista ja siksi paistaa voi myös korkeammissa lämpötiloissa. Kannattaa siis kokeilla omalla leivinuunilla erilaisia lämpötiloja, vain siten oppii tuntemaan uuninsa parhaiten. Jokainen uuni on kuitenkin oma yksilönsä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti