perjantai 12. tammikuuta 2018

Juuressämpylät

Joskus pari kolme vuotta sitten telkkarissa alettiin mainostamaan juuresleipiä, niissä osa jauhoista on korvattu juureksilla. Tänään, kun viimeisestä leipomisesta jo jokunen päivä on kulunut, oli taas pakko upottaa kätensä taikinaan. Ja niinpä päätin kehittää oman reseptini juuressämpylöistä, punajuurta en olekaan ennen käyttänyt sämpylätaikinassa.

Lopputuloksesta voin jo kertoa sen verran, että ainakin värillään nämä sämpylät leipäkorissa erottuvat.

Ainekset


1 dl      turkkilaista jogurttia
1.5 dl   vettä
1 tl       suolaa
2 rkl    siirappia
1          keitetty peruna (80 g)
1 dl      hienoksi raastettua raakaa punajuurta
1 pussi kuivahiivaa
3 dl     sämpyläjauhoja
1 dl      vehnäjauhoja
0.5 dl öljyä

Lämmitin veden reilusti lämpimäksi ja lisäsin siihen jogurtin, suolan, siirapin, survotun perunan ja punajuuriraasteen. Sitten vain käsin vaivaten joukkoon jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva ja lopuksi öljy. Taikina jää vähän löysäksi, mutta jauhojen avulla siitä on helppo leipoa sämpylöitä. Taikina oli muuten ihanan vaaleanpunaista.



Taikinan annoin nousta puoli tuntia. Leivoin 9 sämpylää, jotka saivat vielä nousta toisen puoli tuntia.

Leivinuunissa oli hiukan yli 200 astetta ja sämpyläpeltiä välillä käännellen paistoaika oli 15 minuuttia.



Hyvin nousseita sämpylöitä, jotka vielä kypsänäkin kauniisti punersivat. Ja maistuivat hyviltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti