sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Jauhoton Mutakakku

Kun ensimmäisen kerran näin jossakin ohjeen kakusta johon ei tule jauhoja, ajatus sen onnistumisesta oli epäuskoinen. Olin kuitenkin etsinyt ohjetta leivonnaisesta, joka olisi vähähiilihydraattinen ja siksi päätin kokeilla jauhotonta kakkuversiota. Hiilihydraattimäärä riippuu käytettävästä suklaasta, jopa eri merkkisten tummien suklaiden hiilarimäärät vaihtelevat suuresti. Jos leivot kakun gluteenittomana, on suklaaksi tietysti valittava myös gluteeniton.

Olen nähnyt myös vastaavanlaisen kakun ohjeita, joissa käytetään 2-3 dl sokeria, mutta minusta 1 dl sokeria suklaan lisäksi riittää makeudeksi.

Ainekset


200 g voita
200 g tummaa suklaata
5 keltuaista
5 valkuaista
1 dl ruokosokeria

Sulatin voin ja suklaan liedellä kattilassa miedolla lämmöllä. Vatkasin keltuaiset ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin siihen jäähtyneen voi-suklaaseoksen. Valkuaiset vaahdotin erikseen ja sekoittelin vaahdon varovasti muihin aineksiin. 

Vuorasin 20 cm irtopohjavuoan leivinpaperilla ja kaadoin taikinan vuokaan. Sitten vain uuniin 175 asteeseen 40 minuutiksi. Kakku jää keskeltä kosteammaksi, joten älä paista sitä ylikypsäksi.

Kakku on hyvin tiivistä eikä sitä isoa palaa kerralla tarvita makeahimon tyydyttämiseen. Tuoreena, hiukan jäähtyneenä kakku on toki parhaimmillaan. Tästä annoksesta riittää kyllä pakastettavaksikin ja kakku maistui edelleen hyvältä vielä pakasteesta sulatettunakin.

Lisänä tarjoilin mansikkasurvosta, joka raikasti makua. Myös pieni pallo jäätelöä sopii mainiosti kakkupalan seuraksi.

Mikään kaunotar tämä kakku tämä ei ole, mutta suklaan ystävien mielestä maku varmasti korvaa ulkonäön. Vierastarjottavana voit koristella kakun kermavaahdolla, marjoilla ja hedelmillä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti