lauantai 14. huhtikuuta 2018

Gluteenittomat Sitruunapikkuleivät

Ensin on ihan pakko hehkuttaa leivinuunin monikäyttöisyyttä ja helppoutta. Toissapäivänä olin lämmittänyt uunin ja eilen puoliltapäivin uunissa oli vielä 125 astetta. Toin kaupasta porsaan pihvifilettä ja poronkäristyslihat. Nythän uunin lämpötila on mitä parhain lihojen haudutukseen.

Leikkasin pihvifileen reiluiksi paloiksi ja ruskintin ne. Sitten laitoin ne kokkipataan mausteiden kanssa ja päälle pannun huuhteluveden. Ja uuniin, johon ne saattoi unohtaa huoletta vaikka koko päiväksi. Johonkin aikaan illasta kaivoin uunista ihanan pehmeäksi kypsyneen possupadan.

Samoin uuniin meni paistinpannun kautta poronkäristyslihat. Nekin hautuivat miedossa lämmössä tosi pitkään.

Ja sitten itse asiaan:

Pitkästä aikaa ajattelin leipoa jonkinlaisia pikkuleipiä. Niitä on mukava olla pieni purkillinen aina saatavilla kun haluaa jotakin makeaa kahvin kanssa. Koska olen leiponut viime aikoina paljon suklaisia juttuja, päätin valita mausteeksi tällä kerralla sitruunan.

En yleensä ole leipomisessa mikään koristelijatyyppi, vaan leipomukseni ovat enemmänkin sellaisia rouheita, mottona maku korvaa ulkonäön. Mutta näistä pikkuleivistä tuli niin söpön pieniä, että päätin jopa koristella ne. Näitähän voisi tarjoilla vaikka keväisissä juhlapöydissä.

Ainekset

1 muna
0.5 dl ruokosokeria
50 g voita
0.75 tl leivinjauhetta
1.5 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton pullajauhoseosta
0.5 dl Virtasalmen Viljatuotteen gluteeniton tattarirouhetta
1 tl sitruuna-aromia

Munan ja sokerin vatkasin vaahdoksi. Vaahtoon lisäsin sulatetun, jäähtyneen voisulan, sitruuna-aromin ja kuivat aineet keskenään sekoitettuna. Laitoin taikinan jääkaappiin puoleksi tunniksi.

Jähmettyneestä taikinasta oli helppo muotoilla pötkylä, jonka leikkasin 20 osaan ja pyörittelin palat käsissä palleroiksi.

Pikkuleipiä paistoin leivinuunissa vajaassa 225 asteessa 15 minuuttia.

Koristeluun käytin lähinnä sitä mitä kaapeista löytyi. Suklaaseenkin lisäsin tipan sitruuna-aromia, jotta sitruunan maku voimistui entisestään.

Söpöjä ja maistuvia.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti