perjantai 27. huhtikuuta 2018

Gluteenittomat Korvapuustit ja Vadelmapullat

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että leipoisin taas pitkästä aikaa jotakin peruspullataikinasta. Korvapuustit ovat herkkuani ja yleensä niitä onkin aina ollut pakastimessa. Viimeiset kuukaudet olen kuitenkin leiponut kaikkea muuta niin paljon, että korvapuustit ovat ihan unohtuneet.

Koska kaapistani ei nykyisin enää löydy vehnäjauhoja, tuli näistäkin sitten gluteenittomia.

Pullataikinaa en ole ennen tehnytkään gluteenittomana, joten tein sen tarkkaan Virtasalmen Viljatuotteen gluteenittoman Pullajauhoseoksen paketin takapuolelta löytyvällä ohjeella. Ohjeen näet myös täältä. Klikkaa kuvaa isommaksi kun ohje on kuvassa.

Puolet taikinasta leivoin pötköksi ja pyörittelin siitä pikkupullia (jotka myöhemmin jalostuivat vadelmapulliksi). Pötkön teko ja pullien pyörittely onnistui hyvin ilman jauholisäystä. Toisen puolen kaulin korvapuusteja varten levyksi, siihen jo tarvittiin jauhoja pöydälle. Kauliminen oli kuitenkin helppoa ja taikinasta puuttuvan sitkon takia jopa ehkä kevyempää kuin pullataikinan kauliminen.

Pikkupullat ja korvapuustit saivat nousta reilun puoli tuntia. Ennen munalla voitelua painoin pikkupulliin kolon ihan vain sormin ja laitoin siihen nokareen paistonkestävää vadelmamarmeladia. Pullat olivat sen verran pieniä, ettei niihin kovin isoja koloja saanutkaan.

Leivinuunissa oli paiston alussa 225 astetta, mutta lämpötila laski paiston aikana 200 asteeseen, koska paistoin yhden pellillisen kerrallaan. Paiston puolivälissä käänsin pellin toisin päin ja paistoaika oli 20 minuuttia.

Pullien ja korvapuustien rakenne puuttuvan sitkon vuoksi on erilainen. Mutta maku on erinomainen, varsinkin korvapuusteja taisin popsia useammankin illan aikana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti