perjantai 12. lokakuuta 2018

Kesäkurpitsapannupihvi

Kesäkurpitsaviipaleita on vielä pakastimessa pussitolkulla ja taitavatkin riittää pitkälle ensi vuoden alkuunkin. Ihmeen paljon kaksi kesäkurpitsantainta tuottaakin hyvänä kesänä satoa. Mutta nyt vihdoin , kun olen oppinut käyttämään kesäkurpitsaa ruoan laitossa, olenkin havainnut sen todella helpoksi raaka-aineeksi.

Tarkoitus oli tänään paistaa pieniä pihveja, mutta taikinan valmistuttua päätinkin kokeilla miten se kypsyisi yhtenä isona "pihvinä". Ja minusta se onnistui hyvin. Todella herkullinen kasvisruoka sellaisenaan tai liharuoan lisukkeena nautittavaksi.

Ainekset

300 g kesäkurpitsaa
75 g Aura-juustoa
0.5 tl suolaa
1 muna
50 g juustoraastetta
1 rkl perunajauhoa
(porkkanaraastetta)

Kesäkurpitsasiivut sulatin ensin pakasteesta ja puristelin ylimääräiset vedet pois. Sitten laitoin kaikki ainekset tehosekoittimeen ja ajoin sileäksi massaksi .Jääkaapissa oli hiukan porkkanaraastetta, jonka senkin laitoin joukkoon. Jos porkkanaraastetta laittaa enemmän, on ehkä hyvä laittaa massaan 2 munaa.  Massan levitin pellille leivinpaperille noin sentin paksuiseksi ja uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi, kunnes pinta oli kauniin ruskea.

Helppoa ja nopeaa!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti