torstai 18. lokakuuta 2018

Mustikkaohrapuuro uunissa



Ihana syksy on taas saapunut. Ihana siinä mielessä, että taas voi lämmittää leivinuunia useamman kerran viikossa kun ilmat ovat sen verran viilenneet. Uuni säteilee mukavaa lämpöä taloon ja samalla kypsyvät taas ruoat ja leivonnaiset kuin itsestään.

Itse asiassa katsoikin juuri eräänä päivänä, että mikä on blogini suosituin postaus. Ja ihme kyllä, sekin on puuro-ohje,  kokonainen kauraryyni uunipuuro.

Toivottavasti olette nauttineet puurohetkistä yhtä paljon kuin minäkin.

Erilaisia pataruokia, ruispuolukkapuuroa ja gluteenitonta tummaa rieskaa olenkin jo uunissa hauduttanut tänä syksynä ja tänään oli vuorossa mustikkaohrapuuro. Tämän puuron ohjeen bongasin jostakin lehdestä noin 30 vuotta sitten ja siitä lähtien olen sitä aina joskus tehnyt. Tosin liian harvoin ohrajauhoja tulee käytettyä puurossa, vaikka niistä tuleekin todella pehmeä puuro. Vieraillekin olen tätä aamupuurona tarjonnut ja kaikille se on ollut uusi tuttavuus tähän mennessä.

Ainekset

1 l vettä
2 dl ohrajauhoja
1 tl suolaa
(0.5 dl sokeria)
5 dl mustikoita

Veden, jauhot ja suolan vatkasin sekaisin vispilällä uunipadassa ja päälle kaadoin pakastetut mustikat. Kylmään veteen joutuessaan pakastemustikat paakkuuntuvat toisiinsa, joten niitä ei juuri voinut sekoitella. Mutta sitten vain vuoka uuniin, kyllä ne siellä sulavat. Leivinuunissa oli 175 astetta ja haudutin puuroa 1.5 tuntia. Pari kertaa sekoittelin välillä, koska jauhot paakkuuntuvat pohjalle muuten. Aluksi puuro tuntuu löysältä, mutta sopivasti kypsyneenä se on juuri sopivan paksuista.
Itse nautin puuron kookosmaitojuoman kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti