torstai 8. marraskuuta 2018

Inkolaispuuro

Nyt tulee sellainen perinneruokaresepti, että veikkaanpa, ettei yksikään lukija ole tästä ennen kuullut. Tai jos olet, niin laitappa kommenttisi tänne ja kerro vähän lisää.

En tiedä mistä tämä lapsuuteni herkkuruoka yht´äkkiä pälkähti päähäni. Näin nettiaikana piti tietysti vähän sitä googlettaa ja löysin itsellekin ihan uutta tietoa. Ruoka lienee peräisin Inkoosta ja on uusmaalainen perinneruoka. Tunnetaan myös nimellä inkoolais puuro ja perunapuuro.

Meillä lapsuudenkodissani tätä keitettiin aina silloin tällöin ja se olikin tavallinen iltaruoka. Isosta puurokattilallisesta jäi yleensä ylikin ja se syötiin seuraavana aamuna. Meillä ylijäänyt puuro paistettiin seuraavana aamuna valurautaisessa paistinpannussa voissa siten, että pinta ruskistui kunnolla. Ja se oli ehkä vieläkin suurempaa herkkua, varsinkin se ruskistunut pinta.

Puuro nautittiin suuren voisilmän ja kylmän maidon kanssa.

Muistan, että silloin aikoinaan puuro keitettiin liedellä alusta loppuun. Päätin kuitenkin vähän oikaista, koska sakea puuro palaa helposti pohjaan jos ei sitä hämmennä koko aikaa. Siksi haudutinkin puuron leivinuunissa.

Ainekset


500 g jauhoisia perunoita
7.5 dl vettä
1 tl suolaa
2 dl karkeita ruisjauhoja

Jauhoiset perunat kuorin ja paloittelin ja keitin kypsiksi. Veden kaadoin pois (keitinvesi otetaan kuitenkin talteen.)  ja perunat survoin kuten muusia tehdessä. Perunasurvokseen lisäsin keitinveden ja kuumaa vettä lisää sen verran, että sitä oli yhteensä 7.5 dl.  Tähän löysään "velliin" lisäsin suolan ja ruisjauhot. Sitten vain seos uunivuokaan, kansi päälle ja leivinuuniin, jossa oli 160 astetta. Puuro sai olla siellä tunnin verran. Pariin kertaan sekoittelin sitä, jotta jauhot eivät paakkuuntuneet pohjalle.

Näin helposti olikin herkullinen puuro valmis ja maistui edelleenkin aivan yhtä hyvältä kuin vuosikymmeniä sitten. Kannattaa kokeilla!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti