keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Härkäpapu-Kalapihvit

Tästä on jo kuukausia aikaa, kun ostin paketillisen härkäpapurouhetta. Tarkoitus oli ostaa samantyylinen tuote, jota olen aiemminkin käyttänyt eli valmiiksi kypsennetty rouhe, jota voi ripotella jogurtin tai smoothien joukkoon. No, olinkin ottanut tuotteen, joka vaatii kypsennyksen ennen käyttöä.

Kun en heti keksinyt mihin tuotetta käyttäisin, paketti lojuikin hyllyllä muutaman kuukauden. Kunnes tänään sain ahaa-elämyksen. Sitähän voisi laittaa vaikka kalapihvien joukkoon ja näin syntyi taas uusi resepti:

Ainekset

2 dl vettä
puolikas kalaliemikuutio
0.5 dl härkäpapurouhetta

150 g nahatonta kalafilettä
puolikas sipuli
0.5 dl kuohukermaa
1 munan valkuainen
50 g emmental-juustoraastetta
ripaus suolaa
tillisilppua

Kiehautin veden ja liemikuution ja lisäsin härkäpapurouheen. Keitin reilut 10 minuuttia siten, että kaikki vesi ehti imeytyä ruoheeseen.

Kalafileen (käytin haukifilettä) jauhoin kahteen kertaan lihamyllyssä ja sen perään työnsin vielä sipulin puolikkaan myllyyn, jotta kaikki kalafile varmasti tuli ulos (ja ainakin osa sipulista myös).

Sekoitin jauhetun kalan jäähtyneeseen härkäpapuseokseen ja lisäsin myös muut ainekset sekoittaen. Suolaa ei välttämättä tarvitse lisätä, koska liemikuutiossa on jo suolaa. Ihan pieni lisäripaus kuitenkin korostaa kyllä makua.

Valmis seos sai mennä jääkaappiin puoleksi tunniksi jähmettymään.

Seos on löysähköä, josta mielestäni tulee sopivan pehmeät pihvit. Seoksen voi asetella paistinpannulle ihan lusikalla annostellen tai kostein käsin muotoillen.

Tästä annoksesta tuli 6 keskikokoista pihviä. Paistoin niitä ensin paistinpannulla molemmin puolin viitisen minuuttia ja laitoin ne vielä sitten uuniin 175 asteeseen 10 minuutiksi.




 Maistuvat hyviltä vaikka kermaviilikastikkeen kanssa. Kermaviiliin lisäsin sitruunamehua, hunajaa, suolaa ja sipuli-kurkkusalaattia sekä tillisilppua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti