torstai 7. marraskuuta 2019

Poro-Härkäpapupasta

 Yhteistyössä mukana Vihreä Härkä

Olen aiemminkin kertonut, etten ole lainkaan "pastaihminen". Käytän mieluummin perunaa tai muita juureksia. Toiseksi en erityisemmin pidä tomaattikastikkeista, joita pastan kanssa usein tarjotaan. No, onhan toki muitakin kastikkeita, ehkäpä en ole tähän mennessä löytänyt omaa suosikkiani.

Kuitenkin nyt sain paketin  härkäpapupastaa, jonka valmistaja on Vihreä Härkä ja kiinnostus heräsi. Härkäpapujauhot ovat ennestään minullekin hyvin tuttuja, joten päätin antaa mahdollisuuden myös tälle pastalle. Ainakin kokeilla nyt pitää, katsotaan mitä siitä tulee.

Monena vuonna olen tilannut suoraan Lapista tuottajalta paketin poronlihaa. Siinä on puolikas poronvasa valmiiksi paloiteltuna ja se toimitetaan pakasteena lähimpään kaupunkiin. Toimitus on pelannut joka vuosi melkeinpä minuutin tarkkuudella luvatusti ja niin tänäkin vuonna. Välittömästi piti tietenkin ottaa sulamaan pari pakettia poronkäristyslihaa. Ohjeeni poronkäristykseen löydät täältä.

Otin käyttöön myös heti paketin valmista poron jauhelihaa. Sulaneena paistoin sen pannulla ja jäin miettimään mitä siitä tekisin.

Seuraavana aamuna posti toi netin kautta tilaamani tuotepaketin ja siitä löytyi yllätyksenä myös paketti härkäpapupastaa. Jo paistetusta jauhelihasta teen tietysti kastikkeen pastan kaveriksi.

Tämä ruoka on todella nopea valmistaa ja erityisesti minua viehättää sen suuri proteiinipitoisuus. Pikaisen laskelman mukaan tämän ohjeen mukaan tehdyssä annoksessa on noin 15 g proteiinia. Suurentamalla pastan määrää lisääntyy myös proteiinin määrä.

Niin, ja tietysti tämä on tosi herkullista ja sopivan pippurista.


Ainekset (4 hengelle) 

200 g Vihreä Härkä härkäpapupastaa (kuivana punnittu)
suolaa

1 dl ruokakermaa Mustapekka
100 g Creme Bonjour tuorejuustoa Savuporo
200 g porojauhelihaa

parmesaaniraastetta
puolukoita

Pastan laitoin kiehumaan suolattuun kiehuvaan veteen ja annoin sen porista hiljalleen 7 minuuttia.

Samassa ajassa valmistui kastike, koska olin jo etukäteen paistanut poron jauhelihan. Tuorejuuston sulatin miedolla lämmöllä Mustapekka-kermaan ja lisäsin joukkoon paistetun jauhelihan. Olin jo paiston yhteydessä laittanut suolaa lihaan, joten kastikkeeseen en sitä enää lisännyt.

Annoksen päälle hiukan raastettua parmesaania ja kokonaisia puolukoita väriä ja makua antamaan. Puolukat laitoin annokseen jäisinä, jolloin niiden raikkaus korosti mukavasti kuumaa pasta-annosta.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti