keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Veteen tehty pullataikina

Joskus vain tietyt tavat istuvat niin tiukassa, ettei niitä tule muuttaneeksi edes vuosikymmenien kuluessa. Niinkuin sekin, että pullataikina tehdään aina maitoon.

Olen toki tiennyt, että taikinan voi tehdä myös veteen, mutta jokin ennakkoluulo on varmaan estänyt edes kokeilemasta. Kun siirryin leipomaan laktoositonta pullaa, vaihdoin silloin maidon laktoosittomaan. Mutta siis maitoa edelleen.

Näin olisi jatkunut varmaan hamaan tulevaisuuteen, jos ei tällä kerralla olisikin maito ollut loppu. Useamman päivän olin suunnitellut pullan leipomista ja nyt on kerrankin sellainen päivä, että voin ihan rauhassa leipoa ilman kiirettä. Mutta maito on siis loppu ja kauppaan on matkaa 12 km.

No, nytpä tehdään koe, kävi miten kävi. Teenkin taikinan siis veteen. Ja mikä olikaan lopputulos? Ihanan pehmeät pullat ja ennenkaikkea todella maistuvat. Kylläpä kannatti kokeilla, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ohjeessa olen taas tapani mukaan käyttänyt niukasti sokeria ja rasvaa (öljyä).


Ainekset

5 dl vettä
2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 dl sokeria
1 dl rypsiöljyä
n. 12 dl vehnäjauhoja

Reilusti käden lämpöiseen (42 asteinen) veteen liuotin suolan, sokerin ja kardemumman. Kuivahiivan sekoitin noin puoleen jauhomäärään ja alustin ne nesteeseen.

Jätin tämän "juuren" kohoamaan noin 10 minuutiksi, jonka jälkeen alustin siihen loput jauhot ja öljyn.

Taikina sai kohota puolisen tuntia ennen leipomista.

Tein  taikinasta 24 pullapiirakkaa, jotka täytin vadelmamarmeladilla ja vaniljakastike-appelsiinimarmeladilla. Lisäksi tuli vielä 6 voisilmäpullaa.

Valmiit pullat kohosivat vielä vartin verran ja paistoin niitä 200 asteessa kymmenisen minuuttia.

Täytteenä vaniljakastiketta ja appelsiinimarmeladia

Täytteenä vadelmamarmeladia, osassa myös vaniljakastiketta

Voisilmäpullia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti