perjantai 10. huhtikuuta 2020

Sitruksinen Juustokakku

Pääsiäisenä pitää olla paljon keltaista. Sehän taitaa olla jopa tämän kevään hittiväri. Olen yleensä käyttänytkin keltaista paljon sekä vaatetuksessa että sisustuksessa, mutta minne kaikki ihanat, keltaiset tavarat on nyt hävinneet.

Kaupasta on pakko hakea keltaisia orvokkeja terassin pöydälle ja myös pari ihanan värikästä tyynynpäällistä. Talvella neulomani keltaiset villasukat pääsevät nyt lopulta käyttöön, onhan ilmakin sen verran viileä.

Ehkä näillä pääsee jo alkuun.

Kaikista nopeimmin syntyi kuitenkin tämä keltainen kakku kahvipöydän iloksi. Vaikka kyseessä onkin hyydytettävä juustokakku, tein pohjan paistamalla keksimurujen sijaan. Pohjasta tulikin muuten ihan suussasulava, käyttämäni "pizzajauho" 00-vehnäjauhon ansiosta.

 Pohja


2 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja (00)
0.5 tl leivinjauhetta
1 ml sitruuna-aromia

kostutukseen maitoa

Täyte


2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 dl kuohukermaa
2 dl sitruunarahkaa
2 tl vanilliinisokeria
1 rkl sokeria

5 liivatetta
0.5 dl viskiä (tai mehua)

Kiille

2 dl vastapuristettua appelsiinimehua
3 liivatetta

Pohjaa varten vatkasin munat ja sokerin, lisäsin aromin ja kuivat aineet sekoitettuna. Taikinan kaadoin voideltuun irtopohjavuokaan, halkaisija 18 cm.

Vastalämmitetyssä leivinuunissa oli noin 250 astetta, mutta laitoin kakkuvuoan aivan arinan etureunaan ja paistoin 9 minuuttia. Hyvin onnistui näinkin kuumassa uunissa.

Täytettä varten laitoin vaniljakastikkeen ja kerman yhtäaikaa vaahtoutumaan, jonka jälkeen lisäsin rahkan ja sokerit.

Liivatteet olivat kylmässä vedessä 5 minuuttia, sitten liuotin ne kiehuvaan viskiin. Jokin mehukin käy viskin asemasta, mutta itse asiassa viski taittaa mukavasti täytteen sitruunaista makua. Ja liivateseos vielä muun täytteen joukkoon.

Jäähtyneen kakkupohjan laitoin takaisin pestyyn irtopohjavuokaan ja kaadoin päälle täytteen. Sitten vain jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Kiillettä varten kuumensin 0.5 dl appelsiinimehua, johon liuotin liotetut liivatteet. Lisäsin lopun mehun ja kaadoin kakun päälle. Koristeeksi ripottelin tyrnimarjoja pakkasesta. Taas jääkaappiin pariksi tunniksi.

Wau, miten ihanan keltainen kakku!

Tässä vaiheessa vielä mietin, että lisäänkö päälle vielä nonparelleja


Nonparellit lisätty





Ne pääsiäisenkeltaiset sukat








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti