maanantai 17. syyskuuta 2018

Samettinen Metsäsienikeitto




Tänä vuonna piti todellakin paikkansa sanonta "kasvaa kuin sieniä sateella". Elokuun ensimmäisen sadepäivän jälkeen metsä oli jo kohta täynnä erilaisia haperoita ja muita sieniä, joita en edes tunnista. Viime viikolla löytyi jo mukavasti karva- ja haaparuoskuja, jotka ovatkin ainoat sienet joita kerään kantarellien lisäksi. Vaihteeksi päätinkin kokeilla valmistaa niistä keittoa.

Ainekset

250 g metsäsieniä
100 g sipulia
1.5 dl valkoviiniä
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
5-8 dl vettä
1.5 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria

Metsäsienet ryöppäsin ja puristelin liiat vedet pois ennen punnitusta. Aluksi sulatin voin kattilassa ja freesasin jokusen minuutin siinä sipulia. Sitten lisäsin pilkotut sienet ja sekoittelin taas hetkisen. Vehnäjauhojen lisäämisen jälkeen seosta sekoittelin koko ajan viitisen minuuttia. Sitten joukkoon viini, joka imeytyi nopeasti seokseen ja vielä vesi ja seos sai kiehua viitisentoista minuuttia. Veden määrällä voi säädellä keiton paksuutta. Itse laitoin vain 5 dl, koska halusin sakeamman keiton.

Seos sai nyt jäähtyä hetkisen ja sitten ajoin tehosekoittimessa seoksen hienoksi. Samettisen hieno massa takaisin kattilaan ja  lisäsin kerman sekä maustoin seoksen kuumenemisen jälkeen. Ihanan samettista keittoa.

Lisämakua keittoon saa laittamalla pinnalle vielä fetajuustoa mausteöljyineen tai maustevoita. Kannattaa kokeilla!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti