keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Vadelma-vaniljaviinerit




Monesti olen vuosien mittaan ajatellut leipovani viinereitä, mutta olen pitänyt voin kaulimista taikinaan suuritöisenä ja sotkuisena. Viime talvena netissä osui silmiini ohje pikaviinereistä. Siinä valmille torttutaikinan puolikkaalle laitettiin hillo ja paistettiin. No, pitihän sitäkin kokeilla, mutta eihän ne mitään viinereitä olleet. Jokunen viikko sitten näin lehdessä oikean viineriohjeen, joka oli mielestäni hyvin selkeä ja yksinkertainen. Siispä päätin kokeilla sitä.

Ainekset


2.5 dl  kylmää maitoa
50 g   hiivaa
1          kananmuna
0.5 tl  suolaa
0.5 dl sokeria
25 g   sulatettua voita
7 dl     vehnäjauhoja

Kaulintaan
200 g voita

Täytteeksi
1 ps vanhan ajan vaniljakastikeaineksia, Blå Band
2 dl maitoa
 paistonkestävää vadelmamarmeladia, Saarioinen

Kylmään maitoon lisätään muut aineet. Sekoitetaan vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Laitetaan jääkaappiin 15 minuutiksi.

Kaulitaan taikina noin sentin paksuiseksi levyksi. Sen päälle viipaloidaan kylmä voi ja taitetaan taikina kolmeen osaan. Sitten vain taas kaulitaan ja käännetään vielä kolme kertaa. Voi jää siististi taikinan sisään, joten kaulinta on helppoa. Lopuksi taikina taas jääkaappiin 15 minuutiksi. 

Kylmä taikina kaulitaan taas sentin paksuiseksi levyksi, 25 x 40 cm. Leikkaa taikinapyörällä levy 20 nauhaan ja pyörittele nauhojen päitä vastakkaisiin suuntiin. Sitten nauhat löyhälle solmulle ja pellille. Kohotetaan tunti huoneenlämmössä.

Viinereihin painellaan kolot vaniljakastiketta ja marmeladia varten. Kumpaakin laitetaan reilu teelusikallinen. Voitele viinerit munalla.

Itse paistoin viinerit leivinuunissa, jossa oli reilu 200 astetta 18 minuutin ajan. Käänsin pellin kerran paiston puolivälissä.

Viinereistä tuli uskomattoman hyviä. Ehkä jopa parempia kuin leipomoiden tuotteet, koska taikina ei ole niin murenevaa. Hämmästyin myös sitä, miten hyvin vaniljakastike ja marmeladi pysyivät täysin valumatta viinereiden päällä. Viinerit olivat tosi isoja, joten seuraavalla kerralla leikkaan taikinan 30 osaan tai teen pienemmän taikinan. 

Viinerit voisi pakastaa raakana ja paistaa tarpeen mukaan. Minä kuitenkin paistoin kaikki heti, koska uuni oli kuuma. Pakastin suurimman osan ja minusta ne ovat yhtä hyviä pakasteesta sulattamisen jälkeenkin.

Tästä tuli uusi suosikkileivonnaiseni. Loppujen lopuksi melko helppoja tehdä ja erittäin maukkaita.


Kuorrute tomusokerista ja puolukkamehusta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti